HENKILÖKUNTA

Marina Wallenstjerna

Moi! Olen Marina Wallenstjerna, personal trainer Kangasalta.
Minulla on aina ollut haaveena auttaa ihmisiä voimaan paremmin.
Olen itse kohdannut monenlaisia vastoinkäymisiä oman terveyteni kanssa. Olen kärsinyt nivelongelmista, autoimmuunisairaudesta johtuvista oireista, leikkausten jälkeisistä haasteista sekä selittämättömistä muista vaivoista kuten toisen käden äkillinen toimintakyvyttömyys.
Vaikeuksista selvitäkseni aloin hakea tietoa ja osaamista liikunnasta, ravinnosta sekä kokonaisvaltaisesta kehonhuollosta. Lopulta onnistuinkin kuntouttamaan itseni jälleen toimintakykyiseksi. Tämä valoi minuun uskoa, että syvistäkin vesistä on mahdollista nousta. Tämä kaikki on ollut myös vahvistamassa omaa sisäistä haluani vastaavasti auttaa muita.

Koettelemusteni johdosta matkaani on tarttunut paljon osaamista, jonka uskon hyödyttävän monia ihmisiä.

Aikanaan palkkasin itsekin personal trainerin. Halusin ymmärtää, miten voisin ottaa nivelongelmani huomioon, auttaa ja hoitaa kehoani toimimaan paremmin ja miten voisin ennaltaehkäistä ongelmia. Ja ennen kaikkea välttyisin rikkomasta kehoani enempää!

Hierontaa Kangasalla

Riku Koskivuori

Moro, olen Riku Koskivuori , personal trainer ja manuaaliseen terapiaan erikoistunut urheiluhieroja Kangasalta
Olen itse hypännyt vuorotöistä yrittäjäksi ja Personal Traineriksi. Vuosien kokemukseni, motivaationi ja ihmisläheisyys ovat vahvuuksia työssäni. Minulla on myös omakohtaista kokemusta tuki- ja liikuntaelinvaivoista. Treenasin itse aikoinaan väärin ja ilman oikeita tekniikoita ja sain selkäni melko huonoon kuntoon. Koulutukseni myötä aloitin oikeanlaisen harjoittelun ja lihashuollon. Niiden ansiosta olen selvinnyt tilanteeseen, jossa voin elää tasapainoista elämää ja auttaa muita. Kokemusta on myös merkittävästä painonpudotuksesta ja tiedän mitä se vaatii ja miten se tehdään järkevästi ilman jojoilua.
Personal trainerina työskentely on todella palkitsevaa, kun voi auttaa ihmisiä onnistumaan matkalla urheilullisempaa ja terveellisempää elämäntapaa. Jokainen meistä tarvitsee joskus selkeitä ohjeita ja tukea tavoitteiden saavuttamisessa.
Treenaan itse salilla, pelaan jääkiekkoa ja eri pallopelejä, lenkkeilen ja pyöräilen. Harjoittelussani pidän huolta siitä että treeni on kehittävää, monipuolista, tarpeeksi haastavaa ja hauskaa. Korostan palautumisen, unen ja ravinnon merkitystä. Käyn säännöllisesti hieronnassa ja puran stressiä kävelemällä metsässä ja sauna- ja uinti toimii myös hyvin ympäri vuoden.

”Juuri minun tarpeisiini suunniteltu kuntosaliohjelma toi lisää potkua treenaamiseen sekä vahvisti ”ongelmakohtia” kropassa. Tärkeää oli, että Riku oli mukana salilla katsomassa, että liikkeet tehdään oikein eikä vain sinnepäin.” Soile, 51 v.

”Säännöllinen tuki, apu ja ohjeet auttoivat minua pudottamaan painoa ja nostamaan kuntoa. Personal trainer Riku Koskivuori huomio elämäntilanteen harjoituksissa sekä ruokavaliossa ja motivoi saavuttamaa tavoitteet. Suosittelen lämpimästi.” Heta 38v.

”Positiivinen tsemppari olet ja erinomaiset ohjelmat. Varmasti jokainen pääsee asettamiin tavoitteisiin treenaamalla ohjeillasi ja ruokavaliolla. Hyvä on ollut aloittelijan käydä liikkeet yhdessä läpi, jotta vammoilta välttyy ja mielenkiinto säilyy” Risto 40v.

”Rikulla jämäkkä ote tekemiseen, jossa otettiin huomioon asiakkaan ongelmakohdat hienosti” Niklas 34v.

hieroja dry needling terapeutti

Sanni nieminen

 040 8379189

Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi vuonna 2014, yrittäjänä olen toiminut valmistumisestani asti. 2022 toukokuussa valmistuin hierojan erikoisammattitutkinnosta ja olen Koulutettu dry needling terapeutti (DNT) 2023
Osana toimintaani pidän myös ratsastajille valmennuksia ja ratsastan itse. Omistan myös koiria, joten vapaa-aikani meneekin lähinnä omien eläinten parissa puuhastellessa.
Hoitojeni perustana on tutkiminen, jonka avulla saadaan selville, mistä ongelma on kiputilanteessa lähtöisin. Hoidoista saat apua erilaisiin tuki- ja liikuntaelinsairauksiin. Näihin kuuluvat mm.
– Erilaiset kiputilat selän ja niskan alueella. Myös välilevyperäisiin vaivoihin voidaan saada apua hoidoista.
– Tenniskyynärpää, penikat ja juoksijanpolvi-tyyppiset rasitusperäiset vaivat
– Nivelten liikkuvuuden ongelmat, mobilisoinnilla sekä pehmytkudosten kireyden vähentämisellä saadaan apua liikerajoituksiin

Apua myös normaaliin lihashuoltoon, treenistä palautumiseen, työperäisiin kireyksiin sekä oman kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

”Olen käynyt Sannin asiakkaana säännöllisesti yli 5 vuotta niska- ja hartiaseudun huoltoa varten. Sanni on minusta maailman mukavin ja pätevin hieroja, ja nyt on hienoa kun tarvittaessa saan Sannilta apua myös dry needling neuloilla.”

”Alaselän paine helpotti ja liikkuminen helpottui. Kipu pysyi paljon paremmin kurissa käsittelyn jälkeen.”

Rosa Roivainen

Heippa! Olen 35-vuotias Tamperelainen sairaanhoitaja (AMK)/ravintovalmentaja ja 5/2023 jalkojenhoitaja (AT). Olen erikoistunut sisätauteihin ja työskennellyt erikoissairaanhoidossa 12 vuotta iho- ja keuhkosairauksien parissa. Minulla on myös kokemusta ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa työskentelystä.

Vapaa-ajallani tykkään harrastaa kuntosalia ja mm. tennis on ollut tärkeä harrastus. Kulttuuria harrastan monipuolisesti musiikin ja reissailun parissa. Tykkään myös nollata aivot lukemalla kirjoja.

Mutta mitä se ravintovalmennus sitten on? Ravintovalmennus tarjoaa erilaisia työkaluja mm. painonhallintaan ja painonpudotukseen. Aina ei tarvitse olla mitään suuren suurta ”ongelmaa”, vaan ravintovalmennuksella voidaan opetella vaikkapa säännöllistä ruokarytmiä ja tarpeeksi monipuolista ruokavaliota.

Esimerkiksi kuidun ja suolan saanti on monelle epäselvää, ja minä yritän selventää sitä analysoimalla vaikkapa ruokapäiväkirjan avulla tavanomaisia päivän syömisiä. Tästä voi olla hyötyä vaikkapa kohonneen verenpaineen hoidossa, koska suolan saanti voidaan saada yllättävän hyvin hallintaan pienillä muutoksilla.

Osaan auttaa kokonaisvaltaisesti, koska minulla on kokemusta mm. diabeetikoiden hoidosta monen vuoden ajalta. Mottoni onkin :”Haluan antaa toivoa niille kenellä sitä ei ole”.

Jarkko Järvinen Hieroja Dry needling terapeutti Naprapaatti Kangasala

Jarkko Järvinen

 040 5703499

Moro! Olen Jarkko Järvinen, Naprapaatti ja urheiluhieroja.Olen myös koulutettu Dry needling terapeutti (DNT) 2023. Edellisessä elämässä olin paperitekniikan insinööri, mutta ne hommat alkoivat maistua pahville ennen kun ehdin edes kunnolla töihin ja alan vaihto oli paikallaan. Tampereen urheiluhierojakoulusta 2015 valmistuttuani hyppäsin heti ns. syvään päähän ja työskentelin Vaasassa, sportin kiekko-organisaatiossa hierojana kolmen kauden verran. Kun kiekkosirkusta oli tullut nähtyä riittävästi, muutin Kotkaan ja aloitin jatko-opinnot naprapaatiksi. Valmistumisen jälkeenkin olen ehtinyt opiskella uutta ja kouluttautua, vastaanotollani hyödynnän dryneedling tekniikoita, joissa lihasta käsitellään siihen asetettavilla neuloilla. Töitä teen toiminimen kautta naprapaattina sekä jonkin verran teen hierontoja ja koulutan hierojaopiskelijoita Tampereen urheiluhierojakoulussa. Kiikarissa on myös kolmas kolmannen asteen tutkinto eli fysioterapeutin pätevyys.

Vapaa-ajalla liikun monipuolisesti. Koitan liikkua sesongin mukaan, talvella hiihdän ja kesällä minut löytää juoksemasta Kyötikkälän kentältä, sorolamportaista tai harjun pururadalta. Kuntosaliharjoittelu on kulkenut mukana vuodenajasta riippumatta jo 15 vuotta. Liikunnan vastapainoksi harrastuksiini kuuluu myös raskas musiikki kuuntelupuolella sekä videopelit.

Terapeuttina olen ratkaisukeskeinen. Minusta on mielenkiintoista ja antoisaa löytää ratkaisuja asiakkaan tuki- ja liikuntaelinvaivoihin. Korostan hoitamisessani myös asiakkaan omaa, aktiivista roolia omassa kuntoutumisessaan ja annan tukea siihen.

Naprapaatti Jarkko Järvinen

Yrityksen arvot

LAADUKKUUS: Meillä työskentelee aina osaavia alan ammattilaisia jotta voidaan taata mahdollisimman laadukas asiakaskokemus ja työn laatu
ASIAKASLÄHTÖISYYS Meillä laitetaan aina etusijalle asiakas ja hänen tarpeensa. Kartoitamme asiakkaan tarpeet ja pyrimme löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun asiakkaan ongelmaan
TEHOKKUUS Teemme työn asiakasta kuunnellen ja tehokkaasti asiakkaan ongelmaan pureutuen. Kommunikaatio muiden yrityksen ammattilaisten kanssa vahvistaa positiivista asiakaskokemusta
LUOTETTAVUUS Meillä kunnioitetaan aina asiakkaan yksilöllisyyttä. Asiakassuhteet rakennetaan luottamuksellisesti ja arvostamme hyvää ja iloista asiakaspalvelua

Meille töihin?

Oletko liikunta- ja hyvinvointialan koulutettu ammattilainen? Voit jättää avoimen hakemuksen alla olevaan lomakepohjaan niin olemme yhteydessä mikäli meillä olisi tarjota sinulle paikka Voimakkaan tiimissä.

Ota yhteyttä

    Lisää merkit kenttään:
    captcha

    ”Vahvaa hyvinvointia”