Nuorten urheilijoiden rasitus- tai kuormitusperäiset tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat olleet viime vuosina kasvussa. Syynä on usein liiallinen harjoittelu tai liiallinen kokonaiskuormitus; opiskelun, lajiharjoittelun, fysiikkaharjoittelun ja riittämättömän levon yhteisvaikutus. Syy on myös liian yksipuolisessa harjoittelussa varsinkin kasvuiässä, jolloin kasvurustot ja nivelpinnat ovat herkkiä vaurioille. Osatekijä rasitusvammojen lisääntymisessä on varmasti myös ympäristöllä. Nykyisin yhä harvemmin näkee lapsia ja nuoria pihapeleissä, kiikkumassa puissa tai tekemässä jotakin muuta vastaavaa, nykyisin ehkä jopa “vaaralliseksikin” luokiteltua aktiviteettia. Älypuhelimet ovat usein korvanneet tuon fyysisen aktiivisuuden ja sitä myötä fyysinen pohja jää lapsella usein rakentamatta.
Tämä näkyy urheiluseuroissa lasten ja nuorten alentuneessa rasituksensietokyvyssä, joka johtaa usein erilaisiin rasitustiloihin (polvikivut, selkäkivut jne.). Syynä on usein se, että mainitsemani “pohjat” on jätetty tekemättä, jolloin lapsen tai nuoren keho, esimerkiksi urheiluseuran lajiharjoittelun alettua, ei kestä lajin vaatimaa rasitustasoa. Yksinkertaistettuna, rasitusta tulee liian paljon ja liian nopeasti tottumattomalle keholle. Sama asia tapahtuu aikuisten harjoittelussa, jossa ollaan oltu vuosia inaktiivisia ja yhtäkkiä päätetään aloittaa vaikkapa juoksuharrastus. Lopputuloksena on usein valtavan innostuksen myötä liikaharjoittelu ja erilaiset ylirasitustilat, kuten plantaarifaskiitti (jalkapohjan kipu) tai erilaiset säären kiputilat, ns. penikkatauti.
Usein urheiluseurojen fysiikkaharjoittelu, varsinkin nuorten osalta, toteutetaan talkoovoimin. Tosi usein fysiikkaharjoittelua ohjaavat isät ja äidit. Tarkoitusperä on hyvä, mutta usein (liian usein) ihan tavallisten perheenisien- ja äitien osaaminen fysiikkavalmentamisessa ei riitä ja hyvä tarkoitus voi muuttua nuorille urheilijoille negatiiviseksi lopputulokseksi liiallisen rasituksen tai vieläpä yleisimmin, vääränlaisen rasituksen vuoksi. Valitettavan usein edelleen näkee ja kuulee paljon valmennusfilosofiaa, jossa enemmän ja kovempaa on paras ratkaisu, ns. vanhan liiton koulukunta. Itse ajattelen, että enemmän ja kovempaa ei ole parempi. Järkevämmin ja ajatuksen kanssa sitä vastoin on.
Hyvin usein urheiluseuroissa tilanne on myös se, että fysiikkavalmentamista toteuttavat lajivalmentajat, jotka lajista (vaikkapa lentopallo, jääkiekko, salibandy, yleisurheilu) tietävät paljon, mutta valitettavan usein ymmärrys fysiikkaharjoittelusta, erityisesti kuntosalilla tehtävistä harjoitteista, on puutteellista. Suomessa urheiluseurojen taloudellinen tilanne on hyvin tiukka ja asioita on pakko priorisoida. Se on ymmärrettävää. Siksi edellä mainitut toteutustavat fysiikkavalmentamisen kohdalla ovat yleisiä. Tosin pitkällä aikavälillä asiantuntevaan fysiikkavalmennukseen satsaaminen on hyvin suurella todennäköisyydellä itse itsensä takaisin maksava asia sen vammoja ja rasitustiloja ennaltaehkäisevällä vaikutuksella.
Vammojen ja ylirasitustilojen ennaltaehkäisemisen lisäksi ammattitaitoinen fysiikkavalmennus antaa nuorelle hyvät perustaidot ja lähtökohdat tulevaisuutta varten, kun perusasiat on tehty ensin huolella kuntoon. Hyvänä esimerkkinä voisi olla vaikka painonnostospesifiset liikkeet, kuten rinnalleveto tai tempaus, joita käytetään monen lajin oheisharjoittelussa, muun muassa räjähtävän voimantuotto-ominaisuuksien harjoittamiseen. Liian usein näkee Suomessa jopa ammattilaisurheilijoiden toteuttavan eri painonnostoliikkeitä täysin puutteellisella tekniikalla. Syy on mielestäni selkeä. Perusteissa on vedetty mutkat suoriksi ja liikkeitä on lähdetty harjoittelemaan puutteellisilla perustaidoilla. Syy ei tässä ole useinkaan urheilijan vaan valmentajan. Perusteet on siis tehty huonosti nuoresta lähtien.
Itselläni fysiikkavalmentamisessa on aina fysioterapeutin “silmälasit” päässä. Tämä tarkoittaa sitä, että eri liikkeitä, tekniikoita tai kuntosalilla tehtäviä perusharjoitteita ohjatessa kiinnitän paljon huomiota oikeanlaiseen suoritustekniikkaan, vartalon linjauksiin ja oikeanlaiseen kuormitukseen. Oma vuosien kokemus fysiikkaharjoittelusta ja perehtyminen painonnostoon antaa myös hyvät lähtökohdat valmentaa muun muassa noita aiemmin mainitsemiani painonnostoharjoitteita, tempausta ja työntöä. Fysioterapeuttina ymmärrän myös lasten ja nuorten kehitykseen liittyviä tekijöitä. Lisäksi oma työkokemus lasten ja nuorten fysiikkaharjoittelusta on antanut itselleni hyvän pohjan toteuttaa vaikuttavaa ja terveyttä edistävää fysiikka- ja voimaharjoittelua kasvaville urheilijan aluille.